Suppailu – rentoa tekemistä hellepäivänä

”Suppailu on erinomaista ajanvietettä hellepäivänä”, totesivat Kati ja Anu kun kävivät lajia hiljattain kokeilemassa. Kati oli käynyt aiemmin jo tutustumassa lajiin, Anulle kerta oli ensimmäinen.

Homma ei ollut täysin aloittelijallekaan kovin vaikeaa varsinkin, kun keli oli tuuleton. Kahdessa tunnissa ehti tehdä mukavan lenkin Hietasaareen ja Pikisaaren ympäri. Parasta oli rento meno ja kaupungin katselu ihan eri perspektiivistä kuin tavallisesti. Erityisesti Hietasaaren läpi menevä pieni joki oli tunnelmallinen. Kuin toinen maailma melkein keskellä kaupunkia.

8EBB0DE7-9DB1-479C-9220-7A3188EB00C8

Oulussa sup-lautoja saa vuokrattua ainakin torinrannasta tai tarkemmin sanottuna Kiikelistä Leijakoulu Lappiksesta. Lautoja voi varata ennakkoon tunniksi, kahdeksi tai vaikka koko päiväksi. Me emme tehneet varausta, mutta pääsimme vesille hyvin kun menimme aamulla noin kymmeneltä paikan päälle kyselemään.

3E41C5DD-3DA3-4315-959E-5C540D8E9013

Laudan käytön opastus kävi varttitunnissa. Päälleen saa halutessaan pelastusliivin. Lappiksella oli suppailijoille tarjolla vedenpitäviä kännykkäpusseja, joten puhelimen saattoi ottaa mukaan vesille. Muuten tavarat pystyi jättämään lähtöpaikalle säilöön. Jos haluaa hyviä kuvia, kannattaa uskaltaa kaivaa puhelin pois pussista matkalla. Me emme sitä tajunneet, ja siksi kuvista tulikin vähän sumeita.

Suppailu on helposti toteutettavissa, koska laji ei vaadi sen ihmeempiä valmisteluja, kuin että vuokraamossa on välineitä saatavilla. Kaiken kaikkiaan kokemus oli mahtava

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: