Pimeää, märkää & kylmää

Ja niin tuli syksy. Tai oikeastaan talvi. Jos tätä etelän välitilaa voi nyt talveksi vielä kutsua. Oli miten oli, kuin taikaiskusta kaikesta tuli hankalampaa, jähmeämpää ja jotenkin vaan kertakaikkiaan vaikeampaa. Esimerkiksi: treenivaatteiden optimointi vaihtelevissa sääoloissa lähentelee rakettitiedettä. Lähes jokainen flunssavirus tuntuu laukaisevan astman pahenemisvaiheen, ja siinä menee taas vähintään viikko juoksematta. Valoisista tunneista käydään puolison kanssa kauppaa korkeilla panoksilla, ja silti niitä on molempien harrastamiseen liian vähän. Tekniikan luotettavuus vähenee eksponentiaalisesti kelien kylmetessä. Ja mikä pahinta, puskapissalla käynti kymppikilsan jälkeen pitkällä lenkillä saattaa kostautua pahemman kerran.

Ja siis minä kun olen se ainoa Kiertäjä joka ei hiihdä. Tai siis hiihdin viime talvena kerran, ekaa kertaa noin kahteenkymmeneen vuoteen. Totesin sukset jalassa eteenpäin puurtaessa, että niin kaunis kuin talvinen luonto onkin, hiihto ei ehkä ole oma vahvuuteni. Muistelen, että 15 km lenkkiin meni ainakin tunti enemmän aikaa, kuin mitä vastaavaan matkaan juosten. Eli en siis (ainakaan vielä) saa energiaa hiihtoputkista tai lumen odottelusta (mikä täällä etelän leveyksillä on joka tapauksessa melko epätodennäköistä). 

Purhan siis turhautumistani pimeään, märkään, kylmään ja niistä aiheutuvan logistisen kuormituksen omasta mielestäni suhteettomaan kasvuun seuraavasti: 

• Marisen siitä blogitekstissä, vaikka todellakin tiedän että asenne ratkaisee. Kiitos, että jaksatte kuunnella. Myös kannustavat ja komppaavat kommentit toivotetaan ilolla tervetulleiksi!
• Ostin otsalampun. Ja toden totta, pimeässä metsässä juokseminen on ihan törkeen siistiä (vaikka puoliso meinaa revetä nauruun joka kerta kun vapaaehtoisesti suuntaan pimeään keskuspuistoon hortoilemaan)
• Juoksen matolla. Tätä tapahtuu silloin, kun tarve kipittää käy sietämättömäksi, mutta en ruuhkavuosien ryydyttämänä jaksa käyttää aivokapasiteettiani siihen, että miettisin mitä ulos tänään pitää laittaa päälle. 
• Pelaan tennistä. Hallissa on ainakin aina valoisaa, ja juoksumaton tavoin siellä pärjää shortseissa. Sitäpaitsi, aina on joku pelikaveri jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia arjen haasteista.
• Buukkasin parin kaverin kanssa matkan LA:han Newport Beachille maaliskuussa, ilman puolisoa ja lapsia. Kävin ensimmäisenä varmistamassa, että läheltä löytyy rantaviivaa ja luonnonpuistoja joista löytyy kilsoittain mahtavia polkureittejä. 
• Ilmoittauduin Bodom Trailille, Nuts Karhunkierrokselle ja muutamaan muuhun juoksutapahtumaan. Pyhän tunturipuolikasta ja Aulankoa odotellessa.

Jospa se tästä, pimeä joulukuinen päivä kerrallaan. Nyt itsenäisyyspäivän iltana ajattelin suunnata Linnanjuhlien katselun sijaan Espoon Rantaraitille ihan pikkujutun motivoimana. Ison Omenan Intersportin ystävällinen myyjätär vinkkasi minulle maailman parhaan ykköskerroksen, McKinleyn saumattoman alusasun. Odotukset ovat siis korkealla!