Mukavuudenhaluinen juoksentelija

Minna on aiemmassa blogipostauksessa kertonut alkaneensa treenata juoksuopiston valmennuksen avulla ja kuvannut itseään ”päämäärättömänä juoksentelijana”. Omalla kohdallani tähän voisi lisätä vielä sanan mukavuudenhaluinen. Treenit tulee tehtyä fiilispohjalta ja myös sohva vie usein voiton lenkkipolusta tai lenkistä tuleekin suunniteltua lyhyempi.

Nousee se syke näinkin!

Harjoittelun tueksi olen etsinyt netistä erilaisia juoksuohjelmia ja ollut mukana myös juoksukoulussa. Juokseminen on toteutunut pitkälti keväästä syksyyn ja talviajan pakkasilla ja liukkailla voiton ovat vieneet hiihto tai ryhmäliikuntatunnit. Yksi iso syy kääntyä Juoksuopiston puoleen oli halu jatkaa juoksuharjoittelua myös talvella. Vaikka mukavuudenhaluinen olenkin, niin uskon, että valmiin ohjelman avulla pystyisin paremmin pitämään juoksulenkit ohjelmassa läpi kylmimmän ja pimeimmänkin vuodenajan.

Tutustuin juoksuopiston tarjoamiin ohjelmiin netistä ja lähetin sähköpostia, jossa kerroin vähän taustoistani. Olin mukavasti yllättynyt ja samalla kauhuissani, kun Juoksuopiston Mikko vastasi käyneensä katsomassa tuloksiani ja niiden perusteella voisin aloittaa heidän puolimaraton ohjelmasta. Kauhuissani olin siksi, että omat tulokseni ovat hyvin vaatimattomia ja niiden tarkastelu ammattilaisen taholta jännitti.

Nyt olen noudattanut ohjelmaa muutaman viikon. Viikko-ohjelma tulee aina omaan sähköpostiin videotervehdyksen ja kirjallisten ohjeiden muodossa. Positiivinen yllätys on ollut ohjelman mukana tulleet lisämateriaalit tekniikkavinkkeineen ja ruokaohjeineen. Pyhien aikaan olen tosin ohittanut ruokasuositukset muuten, mutta pitänyt kuitenkin huolen ruuan määrästä. Laatua tarkastelen paremmin kun arki taas alkaa. 😉

Ensimmäiset viikot harjoittelussa ovat tuntuneet tutulta ja olleet samanlaisia mitä olen tehnyt tähänkin asti. Tärkeimpänä erona kuitenkin se, että joka viikko on mietitty etukäteen. Keskeisimmät ovat avainharjoitukset, jotka tulee tehdä juosten. Kun olen tehnyt lenkkejä fiilispohjalta, on samalle viikolle voinut tulla useita samankaltaisia treenejä. Kun noudattaa ohjelmaa, joku toinen on miettinyt valmiiksi sen, että treenit pysyvät monipuolisina. Avainharjoitusten lisäksi ohjelmassa on suositeltavia ekstratreenejä, joita voi toteuttaa myös muilla lajeilla. Tällä viikolla olen päässyt ulkoiluttamaan lenkkareiden lisäksi myös monoja tekemällä lisäharjoitukset hiihtäen Syötteen luonnonkauniissa maastoissa.

Aika (ja pakkaset) näyttää miten tämän eukon käy, mutta uskoisin pystyväni pitämään tämän ohjelman avulla juoksun läpi talven mukana ohjelmassa. Uskotko sinä?

Onneksi joulupukkikin ymmärtää juoksuharrastuksen päälle!

4 thoughts on “Mukavuudenhaluinen juoksentelija

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: