Niina – tuo sitkeä pirulainen

Köykkyrin kiertäjät esittäytyy, osa 5.

Niina on Köykkyrin kiertäjien Kuopion vahvistus, vaikka onkin kotoisin Kempeleestä ihan ”Köykkyrinvuoren” kupeesta. Näistä maisemista hän on myös liikuntainnostuksensa repinyt. Nykyisillä kotikulmilla onkin sitten vähän suuremmat mäet tunkattavana, ja vastaan lenkillä saattaa tulla Niskasen Iivo.

Niina maalissa NUTS Karhunkierrokselta vuonna 2018

Aikuisiällä Niinan lemipilajeja ovat hiihto ja yllättäen myös polkujuoksu, sekä tuoreimpana suunnistus. Aikoinaan, kun Niina päätti laittaa kisasukset niin sanotusti naulaan, hän päätti samalla, ettei koskaan enää juokse metriäkään (tähän oli kyllä omat syynsä, mutta ei siitä tässä nyt enempää). Mutta koskaan ei pitäisi sanoa ”ei koskaan”. Pari vuotta sitten Niina päätti noin 20 km juoksutreeneillä ja vain muutaman viikon varoitusajalla osallistua NUTS karhunkierroksen 34 kilsan polkujuoksuun. Täytyy kyllä sanoa, että Niinan kisan seuraaminen kotisohvalta käsin oli aika heviä hommaa, kun katsomo jännitti varmasti juoksijaa enemmän miten mimmin käy. Mutta maaliin Niina pääsi, vaikka olosuhteetkin olivat tuona vuonna melko haastavat, kun lunta oli vielä poluilla suht paljon.

NUTS Pyhäntunturin puolikkaan fiiliksiä

Niinasta löytyy siis iso repullinen reipasta seikkailijamieltä ja hän on aina valmiina haastamaan itsensä. Kilpailuviettiä taitaa löytyä myös, kisakalenteri kun näyttää olevan täyteen buukattu tälle talvelle ja keväälle. Treenaajana Niina on säntillinen ja tunnollinen, niinkuin elämässä yleensäkin. Hän on hyvällä tapaa myös jääräpäinen, osaa pitää oman päänsä ja tuntee itsensä ja omat voimavaransa. Kisaajana Niina on ”sitkeä pirulainen”, eikä anna helposti periksi.

Niina Kuopion kiintorasteilla

Tiimikaverina Niina on hyvää lenkkiseuraa. Myös urheilun haasteiden pohdintoihin Niina osallistuu mielellään ja todella aktiivisesti, ja häneltä muut Kiertäjät saavat usein eri teemoihin liittyvää tärkeää faktaa. Viimeisimpänä episodina mainittakoon Niinan luotsaama ferritiinikeskustelu WhatsAppissa. Ja totta tosiaan, melko monella meistä rautavarastot olivat aivan liian matalat!

Puoli huikoselta maaliin Lapponia-hiihdoissa

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Niina on onnistunut erinomaisesti perheen, työn ja liikunnan yhdistämisessä. Eikä ainoastaan omalla kohdallaan, vaan myös vetäen muut (esim. minut ja perheeni) mukaan esimerkiksi ns. treenileirille, jossa Niina treenaa ja perhe lomailee 😆. Näin kaikki voittavat!

Kaikella rakkaudella – siskosi Kirsi

One thought on “Niina – tuo sitkeä pirulainen

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: