Bodom Trail rokkaa!

Bodom Trail on tapahtuma, jonka hehkutukselta on ollut täysin mahdotonta välttyä. Viime vuonna en ehtinyt vielä mukaan (koska innostuin polkujuoksusta vasta myöhemmin keväällä), joten lukitsin päivän kalenteriin tällä kertaa hyvissä ajoin. Espoolaisena olen tietenkin päässyt tutustumaan alueen maastoihin (sekä tasaamaan treenien jälkeen kahvilassa kalorivajetta korvapuusteilla), joten Ummet ja Lammet (12 km) oli jo ennestään jonkin verran tuttu, kun taas Kivet ja kannot (9 km) ei niinkään – olin ehtinyt rämpiä reitin sohjossa läpi vaan kertaalleen.

Valmistautumista – tiimimerkki kiinni liiviin sekä yhteislenkillä reitin fiilistely (Lenkkikuva: Kari Koskinen)

Järjestäjät saivat ensimmäiset tyylipisteet heti bussipysäkillä: mikäs sen kätevämpää, kun hypätä kyytiin, jossa numero ja muu rekvisiitta odottavat jo valmiina. Ei jonotusta, ei stressiä parkkipaikan löytymisestä, eikä siitä ehtiikö ajoissa paikan päälle vai ei. Tapahtumapaikalle päästyäni en oikein osannut oikein ryhtyä mihinkään sen kummempaan, kunhan ihmettelin odottavaa ilmapiiriä, hörpin mehua ja moikkailin muutamaa tuttua. Ai niin, ja jossain vaiheessa tietty vähän verryttelin.

Lähtöryhmä 5 järjestäytymässä starttiin

Olin päättäväisyydestäni huolimatta ollut mattimyöhäinen ilmoittautumisen suhteen, ja tarjolla oli siinä vaiheessa enää viimeisen lähtöryhmän paikkoja, jossa vauhti olisi ehkä jonkun verran haluamaani maltillisempi. Huomasin kuitenkin pian muutaman hyvin konkreettisen edun. Ensinnäkin, kun aikaisemmat lähtöryhmät starttasivat yksi kerrallaan viiden minuutin välein, vessajonot katosivat lopulta käytännössä olemattomiin, ja paniikkipissalle pääsi milloin vaan. Kehtasin myös ängetä aivan ryhmän eturiviin (vaikken metsäkauriin lailla maastossa etenekään), jolloin pääsi heti juoksemaan ”omaa vauhtia”. Hänniltä lähtiessä sai myös läpi koko juoksun kokea harmittomasti vääristynyttä vauhdin hurmaa: kun kukaan ei juurikaan pyrkinyt ohitse, oma meno tuntui ajoittain lähes euforisen irtonaiselta ja lennokkaalta.

Kuva: Poppis Suomela

Ehkäpä juuri oman etenemisnopeuden vauhdikkuuden illuusion ja lähdön hetkellä esiin tulleen auringon vuoksi juoksufiilis oli erinomainen, merkatulla reitillä oli vaan helppo antaa mennä (nautin, kun ei tarvitse käyttää aivokapasiteettia reitillä pysymiseen). Muutaman tyypin kanssa juoksin hetken yhtä matkaa, ja yhdelle tarjosin pahimpaan janoon luottojuomaani eli Ekströmin vadelmamehua, mistä kilpasisar kiitti silmin nähden tyytyväisenä.

Hetki reitin varrelta. Ei ehkä parhaimmillaan, mutta aidoimmillaan! (Kuva: Onevision.fi)

Reitti oli mahtavassa kunnossa. Kengät pysyivät ykköslenkin läpi kuivina, mutta heti ensimmäisessä mutapaikassa toisella osuudella päätin unohtaa ”neiteilyn” (myönnettäköön, sorrun siihen joskus) ja mennä vaan mudan ja soiden läpi lyhintä reittiä. Vaikka läheltä piti, kengät eivät onneksi jääneet matkan varrelle mutaan, vaan pysyivät kintuissa kiinni loppuun saakka. Huomasin myös, että kaikkein vähiten tykkään polkukisoissa hiekkatieosuuksista. Niillä kun vauhti tuntuu jotenkin hitaammalta kuin mielenkiintoisemmassa maastossa juuria ja kiviä väistellessä.

Yleensä juoksen treenatessa äänikirjoja kuunnellen, mutta tapahtumissa kuulokkeet jäävät kotiin. Tämä ehkä ensisijaisesti kohteliaisuudesta nopeampia juoksijoita kohtaan, jotta kuulen kun joku haluaa ohittaa, mutta myös siksi, että minusta on hienoa fiilistellä ympärillä vallitsevaa äänimaailmaa: kannustushuutoja, luonnon ääniä, etäällä kilkattavia lehmänkelloja ja maalialueen ääniä, joka jossain vaiheessa kantautuvat korviin kertoen, että siellä se maali jossain odottaa. Kilsa kilsalta lähempänä.

Ja sitten, yhtäkkiä hieno, hauska, mutainen ja mainio Bodom Trail oli osaltani ohi. Olin tosi tyytyväinen loppuaikaan, vaikka mitään vertalukohtaa ei aiempiin vuosiin ollutkaan. Ei ole todellakaan menneet Juoksuopiston opit hukkaan (tästä lisää myöhemmin)! Pakollisia rapaisia lenkkarikuvia räpsiessä vaihdettiin yhden juoksevan kaverin kanssa päällimmäiset mietteet omista suorituksista. Todettiin, että hieno tapahtuma, tänne todellakin tullaan ensi vuonna takaisin.

Kun kiipesin Matinkylään palaavaan bussiin, alkoi yhtäkkiä sataa sakeasti lunta. Ei haitannut enää, koska siinä vaiheessa jalassa oli jo kuivat sukat ja mielessä kotona odottavat fajitakset ja lämmin sauna. Kiitos isosti Classic Trails Finland, upeasta ja ammattitaitoisesti järjestetystä tapahtumasta!

Ja lopuksi satoi lunta (kuva: Poppis Suomela)

One thought on “Bodom Trail rokkaa!

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: