Jokainen hieno polkujuoksukausi ansaitsee tyylikkään lopetuksen, ja koska aina pitää kokeilla jotain uutta, päätettiin vuoden 2019 viimeinen varsinainen juoksureissu suunnata Kolin Vaarojen Maratonille (Köykkyrin kotikisaa ei oikein hyvällä tahdollakaan ”varsinaiseksi” voi laskea). Ja koska ketään ei varmasti kiinnosta lukea neljä kuukautta vanhaa kisaraporttia, päätettiin vetää asioita nippuun keskittymällä muutamaan meille tärkeään teemaan, jotka koskevat niin neitsytmatkaamme Vaaroille, kuin vuotta 2019 muutenkin. So, here goes!
Me ei kitistä pienistä, eikä (kauheesti) selitellä. Vaikka Vaarojen aattona muutamalla oli jalat eri kohdista paskana, toisella takana järkyttävä työrupeama just ennen kisaa, ja kolmas ei ollut pystynyt juoksemaan moneen kuukauteen, mitä sitä suotta sen enempää ihmettelemään. Kun kenenkään elanto ei riipu sijoituksesta, on turha tuhlata energiaa liialliseen voivotteluun. Maaliin pääsee, vaikka hampaat irvessä. Ja aika äkkiä se sitten maalissa helpottaa!
Jos mikään muu ei pelaa, niin huolto rokkaa joka kerta. Kolin huoltotiimin esimerkillisen ripeän toiminnan tuloksena maratonille starttaava Merja ehti kuin ehtikin aivan viimeisellä minuutilla saada mukaansa tuulitakin. Bussikuskia pyydettiin hidastamaan kaarteessa niin, että Tiina saattoi loikata lähes liikkuvasta bussista gasellin lailla nakkaamaan takin Merjalle. Ja on täysin Katin ansiota, ettei Instassa ole koskaan ollut näin vahvaa stooria ennakkofiilishaastatteluineen kaikkineen, kuin mitä Vaaroilta raportoitiin!
Perinteinen pikku säätö on se mikä luo ihan parhaan kisafiiliksen. Ennakkosäätö varusteiden ja sään kanssa on jo kaikille tuttua, mutta osataan sitä pistää peli jännäksi vielä vähän ennen lähtöäkin – Vaaroilla pähkäiltiin kenkävalintaa (nastat vai ei) vielä lähtöpaikalla. Myös lähtöryhmää arvottiin pitkään ja hartaasti, mutta lopulta todettiin että jos kerran ykkösryhmässä on noin vähän lähtijöitä, niin meidän on oikeastaan aivan pakko startata siinä imussa.
Kaikki omilla vahvuuksillaan. Vaikka voittamaan lähdetään (muka) jokaista kisaa, niin oikeasti meistä jokainen starttaa aina omalla tasollaan, päivän kunnon mukaan. Vaarojen sprintillä jokaisella oli riesanaan omat vaivansa, yhdellä polvi ja toisella kantapää. Ylämäet tuntuvat olevan monen tiimiläisen vahvuus, kun taas toiset kirmaavat puuman lailla alamäissä. Myös viimeiseen nousuun kaikki loivat henkeä omalla tavallaan – Virve fiilisteli ja nautti, kun polveen ei koskenut, Minna kiroili ja Kirsi eteni tyynesti, tasaisen vauhdin taktiikalla. Muutama tunti juoksun jälkeen oltiin sitä mieltä, että eihän se viimeinen nousu Ukko-Kolille sitten kuitenkaan ollut kovinkaan paha. Vahvuus sekin, että aika kultaa muistot usein hyvinkin nopeasti.
Ruokahan se on aina mielessä, mutta juostaan nyt kuitenkin ensin. Liikunnassa on se hyvä puoli, että se ei ainoastaan mahdollista, vaan myös edellyttää tankkausta sekä ennen että jälkeen. Vaarojen kisabuffa sai meiltä täydet pisteet. Ja heti kun päästiin mökille, tankkaus jatkui Virven synttärikakun jämillä. Aivan ehdoton loppuhuipennus oli juoksukauden virallinen päätösillallinen Kolin Ryynäsessä. Aivan loistava ruoka, erinomainen palvelu. Yksinkertaisesti täydet pisteet. Olisi pitänyt juosta pidempään, niin olisi voinut syödä vieläkin enemmän.
Ja kun kerran loppuun pitää aina heittää jotain syvällisempää, todettakoon vaikka nyt sitten rehellisesti näin. Kyllä, polkujuoksu herättää meissä melko ristiriitaisia tunteita. Se on ajoittain äärimmäisen haastavaa, ja pitää siksi mimmit nöyränä. Mutta koska aina tietää, että vaikean hetken jälkeen tulee helpompi kohta, sitä jaksaa paahtaa. Ja kun niin tekee, niin joka kerta saa mitattua ittestään mihin juuri sillä hetkellä pystyy. Ja kun siihen oppii olemaan tyytyväinen, ollaan aika syvällä itsensä voittamisen ytimessä. Vuosi 2019 meni siis juoksujen suhteen aivan odotetusti – meidän leirissä ihan kaikki sijat lasketaan!
Ja vielä viimeiseksi: ihan mahtavaa uutta urheiluvuotta kaikille kanssakisaajille! Pian taas nähdään laduilla (raporttia pukkaa, kunhan ollaan ensin parit pokaalit käyty pokkaamassa). Ja kun kesä koittaa, täydennetään lajirepertuaaria vanhojen tuttujen lisäksi suunnistuksella!
Jokainen tsäänssi on mahdollisuus 