Köykkyrin Kiertäjät esittäyvät, osa 3
Jotakin vuosia sitten, ennen kuin muut Kiertäjät olivat edes uneksineet polkujuoksutapahtumista tai niihin osallistumisesta, Anu oli kaikessa hiljaisuudessa ilmoittautunut Nuts Karhunkierrokselle, ja juoksi sen maaliin aivan älyttömän tyylikkäästi. Anu on ollut siis näyttänyt suuntaa, kun tiimiläiset alkoivat perehtyä polkujuoksun saloihin!

Kisoissa Anu tarkkailee matkan etemistä kuin kettu, ja tekee vaatimattomasti tasaista työtä, mutta kisan kääntyessä loppua kohti hän niittaa usein muilta jalat alta. Anun suunnistusharrastus on antanut hänelle vahvan pohjan teknisiin polkuihin, ja tällaisissa maastoissa Anu on vahvimmillaan. Metsissä se tämäkin ihminen luuhaa vapaa-ajallaan – jos ei lenkkeilemässä, niin sitten sienestämässä tai marjastamassa, tai muuten vaan.

KöKiin liittymisen myötä Anu viritteli (tai joutui virittelemän) nuoruuden harrastuksensa hiihdon uuteen nousuun. Ja mikäpä se on jatkaa entistä hyvää harrastusta, kun sen kerran osaa! Joutsensillan Intersportin Antti on tullut hyvinkin tutuksi, kun viimeksi 90-luvulla hankittu kalusto on vaatinut perusteellista uusimista. Anu on tuttu näky Auran majan maastoissa, sekä massahiihdoissa että lyhyempien matkojen kisoissa.

Jos isoissa porukoissa Anu onkin tarkkailijaluonne, niin tutussa lössissä hänen hersyvä naurunsa ja vilkkaat porinat kuuluvat kauas. Anu on aina hyvää seuraa, mihin tahansa ollaankaan menossa. Anua myös vaivaa ainainen positiivisuus ja se, että hän on taitava tarttumaan tilaisuuteen ja elää hienosti hetkessä. Kuka voi sanoa itsestään samaa?
Anu on myös KöKin sometykki. Hänen spesialiteettinaan ovat Team Köykkyrin Kiertäjien instagramin nasevat tekstit ja osuvimmat hashtagit. On hämmästyttävää, miten joku voi olla niin nokkela sanojen käyttäjä!
