Kristinaloppet

Helmikuun toisena viikonloppuna hiihdettiin Ruotsin Norbergissä maan toiseksi suurin massahiihtotapahtuma Engelbrektsloppet. Viikonlopun aikana on useita eri kilpailuja, ja me osallistuimme lauantaina pidettyyn Kristinaloppetiin, mikä oli vain naisille tarkoitettu kisa. Kristinaloppet on pituudeltaan 30 km ja matka hiihdetään perinteisellä tyylillä kahtena 15 km kierroksena.

Ja mitenkä kiertäjät päätyivät Taalainmaalle kisaamaan? No, Virve sattui voittamaan Vuokatti Hiihdon yhteydessä viime vuonna Euroloppetilta ilmaisen osallistumisoikeuden ulkomaiseen kisaan. Virve ehdotti kisaa muille ja houkutteli mukaansa Anun, Niinan ja Kirsin. Yksin ei olisi tullut lähdettyä, mutta onneksi tiimissä yllytyshulluus on yleinen luonteenpiirre. Erityisesti Kirsille kisaan lähteminen oli todellista harmaalla vyöhykkeellä olemista, koska perinteisen hiihto on viime vuosina jäänyt vähälle, eikä kalustoakaan oikein ollut. Onneksi Kirsillä on suhteet kunnossa Electrofitiin ja Simo-Viljami Ojaseen. Simo-Viljami lainasi Kirsille sukset, ja näin oli yksi ongelma ratkaistu. Suurkiitokset siitä!

Kristinaloppetissa voi ilmoittautua joko kisa- tai kuntosarjaan. Virve katseli edellisvuosien lähdöstä kuvattuja videoita ja ilmoitti muille, että ilmoittautumiset sitten tävling-sarjaan ja elite-grouppiin. Ei enempää eikä vähempää.

Varasimme hyvissä ajoin majoituksen viereisestä Avestan kaupungista noin 20 minuutin ajomatkan päästä kisapaikalta. Ruotsi sopi mainiosti kisamatkailun kohteeksi myös siksi, että Oulusta oli juuri sopivasti aloitettu suorat lennot Tukholmaan. Kirsi ja Niina lensivät Helsingistä, ja koneet olivat perillä hyvin samaan aikaan. Auto oli vuokrattu etukäteen, vaikka jossain vaiheessa Virve kuvitteli matkustavansa junalla Tukholmasta kisapaikalle. Onneksi hänellä on niin mainioita työkavereita, jotka osallistuvat matkajärjestelyihin melkein innokkaammin kuin asianosaiset itse. He ohjeistivat, että ei missään nimessä junalla, vaan auto se on vuokrattava. Sorry Hannu ja Kai, kun ette mahtuneet tupsupipoinenne kisaturisteiksi mukaan, vaikka kovasti olisi mieli tehnyt.

Oulun kentällä. Sukset koneeseen ja kohti Tukholmaa.

Pääsimme vihdoin ajelemaan kohti Norbergiä. Kuskia jännitti ajaa ensimmäistä kertaa automaattivaihteisella autolla, varsinkin kun tiet olivat vielä kohtuullisen liukkaita. Sen verran etsittiin paikkoja, että myöhästyimme 10 min ja numerolappujen jako oli sulkeutunut siltä illalta. Onneksi ehdimme viedä Kirsin sukset pitovoiteluun. Siellä olikin hyvä voitelupalvelu (Vallaservice), jota kyllä kannattaa pitkänmatkalaisten käyttää.

Kaara alle Arlandasta ja kohti Norbergia.

Voitelusta muutama sananen. Mehän vahtaamme säätiedotuksia lähes pakkomielteisesti, kaikilta palveluntarjoajilta. Ennusteet lupasivat +3C sekä aika ankaraakin vesisadetta, eli liisterikeliä, ja valitettavasti olivat harvinaisen oikeassa. Ja aina kun puhutaan liistereistä ja niiden laitosta, alkaa jonkinasteinen paniikki puskea pintaan. Anu ja Virve päättivät, että luottovoitelija Rauno laittaa sukset kuntoon perjantaina, aina liistereistä lähtien. Raunoa varmaan hieman huoletti, kun teki myös pitopohjasukset varalta mukaan. Niina ja Kirsi olivat voiteluttaneet luistot suksiinsa kotipaikkakunnillaan ja pidot ostettiin Vallaserviceltä kisapaikalla. Kumpikin systeemi toimi moitteettomasti. Kisaan olisi voinut lähteä myös ilman pitovoiteita (eli tasurilla), mutta se ei ollut meille vaihtoehto, kun latuprofiilia katsottiin. Loppujen lopulta kierroksella oli oikeastaan yksi pitkä, mutta oikein mukava nousu, mikä tuntui ansailtulta levolta käsille ja selälle.

Kisaa edeltävänä iltana pieni latujen tarkastus. Priimaa olivat.

Kisa-aamuna kipitimme liikuntahallille hakemaan numerolaput ja sen jälkeen ei muuta kuin suksen testaukseen! Liisterisukset toimivat paremmin kuin pitopohjat, joten valinta oli harvinaisen selvä. Sitten vain paikalliseen tapaan sukset ja sauvat odottamaan lähtöviivan taakse omalle paikalleen elite-ryhmään. Virve varoitteli, että keli on sellainen, että suksi pitää huonosti tasaisella, mutta kyllä se sitten ylämäessä pitää. Että voi olla paljon tasurihommaa. Ja sitähän se sitten olikin! Kirsillä oli jo lähtiessään kyynärpää kipeänä ja muut tsemppasivat, että kierrä vaikka vain yksi kierros ja jätä sitten homma kesken. Sisukkaasti Kirsi veti kuitenkin loppuun saakka, vaikka olikin ajatellut jo eka kilsojen aikana, että ei taatusti hiihdä koko matkaa. Seura oli ollut mukavaa ja puheliasta, ja sen myötä matkakin oli alkanut taittumaan, vaikka kädet olivatkin jo aivan hyytelöä. Kerrankin me tasamaan tallaajat odotimme niitä ylämäkiä! Matkalle emme ottaneet juomaa tai geelejä, vaan päätimme luottaa huoltopisteiden tarjontaan. Matka taittui sujuvasti, ja uutta tsemppiä sai sekä kanssahiihtäjiltä että radan varrella olleelta yleisöltä, jotka huutivat yhteen ääneen ”Heja heja! Heja på!” Mikä tunnelma – siinähän tunsi olevansa todellinen kilpahiihtäjä!

Lähtölaukaus kajahti kirjaimellisesti keskeltä kylänraittia.
Viimeinen kuva ennen kipittämistä lähtöviivalle.

Ja miksi Ruotsin massahiihtotapahtumissa riittää osallistujia, kun Suomessa kärsitään osallistujapulasta? Siksi, että kaikki osallistuvat, taitoon tai kuntoon katsomatta. Tärkeintä on lähteä viettämään kivaa lauantaipäivää kavereiden kanssa hiihtämällä sitten vaikka se 30 kilometriä! Taas toimii vanha sanonta, että ei se matka tapa, vaan vauhti. Ei niin pientä alamäkeä ollut, ettei joku tampannut sivuttain sitä alas, tai kantanut suksia ylös. Suomalaisia vaivaa liian korkea kynnys osallistua tapahtumiin, ja tässä pitäisi tapahtua iso muutos, jotta saadaan kaikki osallistumaan kivoihin tapahtumiin. Mielestämme suomalaisissa polkujuoksutapahtumissa on ruotsalaishenkistä aatosta, ja se on mahtava homma! Vieläkö saataisiin yleisö kannustamaan niissäkin, niin avot!

Vaikka ladut kulkivat kaupungin keskustassa, lumi oli puhdasta ja sitä oli tarpeeksi.

Miten meille hiihdossa sitten kävi? Maaliin pääsimme kaikki, ja vaikka meillä onkin tapana heittää Matti Nykäsmäistä huumoria (kuten että jos olisi parempi kunto, niin oltais voitettu koko paska) niin tosiasiassa voittaja Maria Nordström oli vuonna  2017 mukana maailmancupissa Pyeongchangissa sijoittuen kymppisakkiin. Jos häviää tämän tasoiselle hiihtäjälle 18 minuuttia, niin tulos ei ole ollenkaan huono! Matka oli muutenkin tosi onnistunut. Järjestelyt toimivat moitteettomasti ja me saimme ensikosketuksen ulkomaiseen massahiihtotapahtumaan. Tämä oli myös hyvää harjoittelua tulevaisuuden tapahtumia varten. Haaveissa on osallistua ainakin Norjan Birkebeinerrennettiin ja Italian Marcialongaan. Ja vielä ajatus harrastuksista: paljon ne antavat, ja paljon ottavat. Iso kiitos ja ❤miehille ja lapsille, että äiditkin saavat harrastaa! 

Koko ryhmä saatu maaliin. Nyt kelpaa juoda mukavien talkoolaisten tarjoilemaa mustikkakeittoa sekä pullakahvit.
Niina maalissa, hymyssä suin!
Kirsi maalissa kaikkensa antaneena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: